Hidas on pohjoinen herääminen.
Talvehtimisen uni on ollut syvää,
syvempää kuin koskaan.
Talven toipilas kulkee, hämmästyen:
hiljaa, metsän pohjaan, keskelle kuoleman ruskeaa,
on ilmestynyt kevään kukista ensimmäinen,
syvän sinisen kantaja.
On maallinen, pieni, matala.
Mutta värinsä viitta, mystikon.
Jo syksyllä synnytit nuppusi.
Lumien alla värisi valmistui.
Ääressäsi hiljaa. Ilmestys.
Kuulen, miten samettisi
sädehtii ja soi.