UUSI VUOSI, UUDELLEEN JA UUDELLEEN
Tähän mennessä olemme vastaanottaneet uuden vuoden jo useaan kertaan. Olemme kokeneet alkuja ja aukeamisia: tammikuussa gregoriaanisen uuden vuoden ja helmikuussa kiinalaisen Puulohikäärmeen uuden vuoden. Luontokiertoa seuraavissa perinteissä astuimme kohti kevään valoa, juhlistaen talvipäivänseisauksen ja kevätpäiväntasauksen puoliväliä.
Elämme polytemporaalisessa aikakontekstissa, johon sisältyy monia ajallisia kerroksia ja kulttuurivaikutteita. Tässä moniaikaisuudessa jokainen meistä valitsee oman tapansa navigoida hyvän elämän luomisessa.
Minulle hiljalleen taakse jäävä pimein ja kylmin vuodenaika oli ensimmäinen suomalainen talvi vuosikymmeniin. Olen talvehtinut sen aikana erityisen hitaasti ja hyvin, syvälle talvipesän suojiin käpertyen. Uusi on saanut kehkeytyä kiirehtimättä, paljosta unesta ja levosta, pakahduttavan puhtaista pakkasmetsistä ja pilkkopimeästä.
K’ICHE’ MAYOJEN AURINKOKALENTERIN UUSI VUOSI
Pohjoisena päivänpitäjänä luontevin uusi vuosi minulle on jokavuotinen K’iche’ Mayojen ajantaite, joka osuu aina helmikuun loppuun. Tämä seremoniallinen siirtymä on sekä sieluni että biologisen kelloni tahdistuminen kevätvaloon, se uusi vuosi, jonka mukaan koko olemukseni ehtii.
Guatemalan ylämailla asuvien K’iche’ Mayojen päivänpitäjäperinteen mukaisesti olen juuri päättänyt Tz’api Q’ij -retriitin, joka sulkee Macehual Q’ij aurinkovuoden kierron. Tämä viiden päivän itsetutkiskelun aika on ollut vanhan vuoden inventaariota ja mietiskelevää valmistautumista uuden vuodenkantajan tuloon.
Tz’api Q’ij tarkoittaa sulkemisen päiviä, joiden aikana hyvästellään vanha aurinkovuosi ja hiljennytään kysymään omaa vastuuta ja tehtävää tulevassa ajassa. Tänä vuonna tämä puhdistautumisjakso sijoittui erityisen voimallisen aika-aallon sydämeen, transformaation tresenaan, joka alkaa päivästä Jun 1 Kame päättyen päivään Oxlajuj 13 Tijax.
Helmikuun uusi vuosi perustuu Maya-kalenteriin nimeltä Macehual Q’ij, joka on maanviljelyä ja arkisia toimia tahdistava 365-päivän pituinen aurinkokierto. Sen rytmejä seurataan rinnakkain 260-päiväisen pyhän Chol Q’ij -rituaalikalenterin kanssa. Jokainen uusi aurinkovuosi merkitsee uuden vuodenkantajan astumista tehtäväänsä. Tänä vuonna 19.2.2024 toivotettiin tervetulleeksi Kab’lajuj 12 No’j. Uuden vuodenkantajan tuloa kunnioitettiin monin seremonioin ja juhlallisuuksin Guatemalan perinteisissä Maya-yhteisöissä.
MAM KAB’LAJUJ NO’J 13-VUODEN VIITEKEHYKSESSÄ
Chol Q’ij aikainkierto kulkee 13-päivän aaltoina. Numeroon 13 perustuva rytmi voidaan nähdä myös neljän vuodenkantajan, Mam Kej, Mam E’, Mam No’j ja Mam Iq’ vuorotteluun perustuvassa Macehual Q’ij aurinkovuosien jatkumossa. Voimme sijoittaa vasta alkaneen Mam Kab’lajuj No’j vuoden yhteyteensä, kun otamme huomioon, että matkaamme nyt kohti 13-vuotisen jakson voimallista viimeistelyä. Se tuo mukanaan suuret muutoksen tuuleet, kun vuodenkantaja Oxlajuj 13 Iq’ astuu tehtäväänsä ensi vuoden helmikuussa, 18.2.2025. Muutoksen siemen Jun 1 Iq’ kylvettiin helmikuussa 21.2.2013. Siitä lähtien muutosvoima on kasvamistaan kasvanut. Tämä vuosi antaa meille, samalla tavalla kuin tresenan kahdestoista päivä, mahdollisuuden suunnanmuutoksiin ja johtopäätöksiin.
Numerovoima Kab’lajuj 12 on loppuunsaattamisen, kokoamisen ja yhteenvedon luomisen energia. Olen käyttänyt tästä numerovoimasta avainsanoja ’koko tarina’. Kun tähän yhdistetään päivänvoima No’j ja sen tuoma luova ajattelu, saamme hyvin kokonaisvaltaisen tietämisen yhdistelmän, joka voi auttaa jalostamaan elämänkokemustamme viisaudeksi.
Niinpä kutsun tätä aurinkovuotta Kab’lajuj No’j planetaarisen aikaviisastumisen vuodeksi.
NO’J AURINKOVUOSI LAAJENTAA TIETOISUUTTA
Maya-viisauden tutkimustieni alussa lukemani kuvaukset No’j nawaalista eivät täsmänneet täysin omaan kokemukseeni. Vasta kuultuani K’iche’ Mayojen päivänpitäjien autenttisen, esikoloniaalisen kuvauksen No’j nawaalista, sain tukea omakohtaiselle kokemukselleni tästä voimasta.
Edellisenä Wajxaqib 8 No’j vuotena 2020 alkoi perehtymiseni kollektiiviseen traumaan ja sen vaikutusten ymmärtämiseen yksilöiden, sukujen ja kansojen historiassa. Nyt, uuden Kab’lajuj 12 No’j vuoden alkaessa, näen yhteyden edelliseen No’j vuoteen ja sen kollektiivista tietoisuutta laajentavaan vaikutukseen. Erityisesti muuttui ymmärrykseni ajan kokemisesta. Mitä enemmän tein parantavaa ja vapauttavaa traumamatkaa omaan elämäntarinaani, sitä voimakkaammin aikatietoisuuteni avautui ja siten myös kokemukseni Chol Q’ij kalenterista kirkastui.
Trauma estää meitä olemasta täysin läsnä omassa ajassamme. Se sitoo energiaamme menneisyyteen ja luo toistamispakon ilmentäen vanhaa tarinaamme. Silloin tulevaisuus on eteemme kiertyvä noidankehä menneestä. Kutsumme sitä tulevaisuudeksi, mutta itse asiassa se on vain vanhan tarinan toistoa. Tämä eteemme yhä uudelleen ja uudelleen kiertyvä mennyt ei muutu, ennen kuin kohtaamme meitä otteessaan pidättelevän traumaattisen lukon. Toistopakko tuottaa kärsimystä monella tasolla: yksilöllisessä, ylisukupolvisessa ja maailmanhistoriallisessa kokemuksessa. Emme voi todella viisastua ja oppia menneestä, jos emme kohtaa trauman synnyttämää kärsimystä ja luo turvallista sovinnon tilaa sen hyväksymiseksi ja integroimiseksi.
AIKARAUHA – RAUHAN AIKA
Miten voisimme ihmiskuntana viisastua, oppia ajastamme ja edistää rauhaa? Sillä juuri nyt meiltä vaaditaan planetaarista maailmankuvaa, yhteistyöhön johtavaa ymmärrystä ja laaja-alaista sitoutumista ekologiseen vastuuseen.
Viisaus on tietoa, joka johtaa toimintatapojen muutokseen. Tämän vuoden aikana voimme valmistautua tulevaisuuden tuuliin lujittamalla oman elämäntarinamme voimaa ja avartamalla sen kaikkia ulottuvuuksia: itseyden runkoa, ylisukupolvisia juuria ja tulevaisuuden tähtilatvaa.
AIKAINPUU on kehittämäni traumainformoitu ja neuroinformoitu lähestymistapa elämäntarinalliseen työskentelyyn. Se on monimaailmainen kartasto, joka mahdollistaa kasvun planetaariseen kansalaisuuteen. Sen lähtökohtana on oman tilkun taju: se että otamme vastuun omasta jalanalasta tällä yhteisellä pallolla. Kun seisomme selkeästi ja levollisesti oman itsemme runkoisuudessa, voimme kohdata myös toiset myötätunnon ja laajentuvan ymmärryksen kehillä.
Omakohtaisen, tarinallisen rauhantyön mottona minulla on ollut vuodesta 2020 lähtien: Pala palalta – rauha rauhalta (piece by piece, peace by peace). Tälle askel askeleelta, vaihe vaiheelta kärsivällisesti rauhan reitistöä yli riitamaiden avaavalle prosessille olen antanut nimen AIKAVIISASTUMINEN. Olen integroinut siihen eri alkuperäiskansojen viisausperinteitä, joiden ytimessä on ikiaikainen tietämys ohjata ihmistä hyvään elämään, laajempaa elonkehää ja sen monimuotoisuutta kunnioittaen.
Omaan AIKAINPUU-olemiseemme ja kolmeen puun kotiimme AIKAVIISASTUMINEN voi tuoda vähitellen enemmän sielunrauhaa, sukurauhaa ja maailmanrauhaa.
*
Ohjaan AIKAVIISASTUMISEN prosesseja tällä hetkellä yksilökohtaisena luovana mentorointina ja syksystä 2024 alkaen myös elämäntarinallisen kirjoittamisen ryhmäohjauksina ja koulutuksina.
*
Viimeistelen tällä hetkellä kirjaani AIKAINPUU. Sen aikaviisauden kudelmaan kuuluu myös Mayojen kosmovisio ja Chol Q’ij -rituaalikalenteri.
*
Tapahtumia kesällä 2024:
Taidenäyttely – Outi Leiskuma ja Mervi Riikonen: Tulen ja Veden Sisaruusavaruus. Rautalammin kirjaston galleria, 3. – 30.6.2024. Avajaiset 3.6. klo 17.00 – 19.00.
Tarinallinen esitelmä – Outi Leiskuma ja Mervi Riikonen: Tarinoiden teitä rauhan reitistöön. Suvun eeppinen laulu taidenäyttelyn poljentona. Runon ja laulun Rautalampi -tapahtuman yhteydessä. Rautalammin kirjaston galleria, 27.6. klo 17:00 – 18:00.
Outi Leiskuma: AIKAINPUU – Planetaarinen aikaviisastuminen. Pielisen Tietäjäkeskuksen Tietäjäpäivät, Kelvänsaari 20.7.2024.